Historia

Aikojen alussa oli Pohjois-Atlantin suunnalla vain tavallinen saari. Sitä asuttivat monet eläimet, joista yksi oli susi. Sudet elivät harmoniassa yhdessä muiden eläinten kanssa, ottivat vain sen minkä tarvitsivat. Lauman kasvaessa suureksi, se haarautui kahteen eri laumaan. Kumpikin oma sukunsa, jatkaen elämää omilla puolillaan saarta, ilman minkäänlaisia kiistoja. Sudet olivat kaikki tasavertaisia, yhdessä ne olivat saaren kuninkaita ja kuningattaria, joiden harteita ei huolet painaneet.

Tuhansia vuosia myöhemmin saapuivat ensimmäiset ihmisasukkaat saarelle. He kuuluivat kukin omaan heimoonsa ja ihastuivat saaren koskemattomaan luontoon. Heimolaiset rakensivat pienet kylänsä, eläen alkukantaisesti tiipiissä. He uskoivat vahvasti korkeampaan voimaan, Jumalaan eikä vain yhteen, vaan useampaan. Jokaiselle uskonsa Jumalalle he rakensivat alttarit, suuret kivimonumentit jonne tarjosivat lahjoja, ruokkiakseen Jumaliensa voimia. On kerrottu, että nimenomaan Jumalat kertoivat saaresta heimolaisille.

Sudet olivat seuranneet sivusta, metsien pimennosta näitä kummallisia kaksijalkaisia. Lopulta pelästyen näitä suuria rakennelmia ja paeten saaren Länsiosiin, missä mikään ei kasvanut ja ruokaa oli niukalti. Heimolaiset eivät tienneet susien olemassaolosta, ennen kuin ensimmäiset ilmestyivät pienten kylien jätteitä tonkimaan, helpon ruoan perässä. Heimolaiset eivät pelänneet susia, kuten sudet heitä. Jumalat olivat opettaneet heimolaisille, että heidän tuli kunnioittaa kaikkia Jumalien luomia olentoja. Niinpä sen oppinsa kautta heimolaiset tarjosivat susille ruokaa. Sudet olivat epävarmoja ja vain muutamat uskalsivat lähestyä ihmistä. Hetken arkailun jälkeen, uskalsivat sudet syödä suoraan ihmisen kädestä. Jääden hyvinkin pian sen jälkeen uusien isäntiensä rinnalle, kesyyntyen sukupolvien ajan entistä enemmän sekä muuttuen lopulta koiriksi.

Kun heimolaiset elivät yhdessä susien kanssa, kasvoi muualla maailmaa Sudensurmaaja suku nimeltään Ludvigsen. He onnistuivat keräämään mainetta ja mammonaa, nousten hyvin nopeatempoisesti yhdeksi kunnioitetuimmista suvuista. Muiden maiden hallitsijat eivät voineet olla huomaamatta Ludvigseneita ja ehdottivat suvulle pienen saaren valloittamista. He saisivat muilta mailta sotilaita ja avustusta rakentaa oma valtakuntansa. Ludvigsenit innostuivat ideasta ja matkasivat laivoineen kohti saarta. Sinne astuessaan he nimesivät paikan Irlanniksi.

Ludvigsenit tutustuivat ensin rauhallisesti heimolaisiin ja näiden kasvattamiin koiriin. Heimolaisten lähellä asuneet sudensukuiset eivät osanneet pelätä näitä muukalaisia ja esittelivät itsensä, saapuen näiden eteen. Ludvigsenit eivät innostuneet susista, vaan kävivät teurastamaan noita siltä seisomalta. Heimolaiset eivät käyneet puolustamaan ystäviään, ylivoiman seisoessa edessä. Sudet pakenivat takaisin metsiinsä, hakeutuen ennestään tuttuun turvapaikkaansa, saaren Länsiosiin.

Kun Ludvigsenien onnistui ajaa sudet tiehensä, kävivät he kosiskelemaan heimolaisia. Maailmaa nähnyt suku tarjosi heimolaisille elämänlaadun parantamista. He saisivat uudet komeat kivirakennelmat joita taloiksi kutsuttiin, ihan oikean vessan ja pehmeän sängyn. Heimolaiset ahneina kävivät tutkimaan näitä uusia asioita, unohtaen kokonaan Jumaliensa antamat opit. Yksitellen heimolaiset siirtyivät Ludvigsenien puolelle, rakentaen heidän kanssa suuren valtakunnan Dublinin.

Saaren Länsiosiin palanneet sudet joutuivat elämään nälkäkuoleman partaalla. Kaikista hienouksista innostuneet heimolaiset olivat unohtaneet vanhat ystävänsä ja jättäneet ne heitteille. Susien oli opittava pärjäämään jälleen kerran vähällä ruoalla ja katsoa toveriensa kuihtumista lopulliseen uneen, yksi toisensa jälkeen.

Eräs toinenkin taho oli tuohtunut heimolaisten kääntymistä materialismin puoleen. Jumalia oli tuhoutunut uskonvoiman vähentyessä romahdusmaisesti ja he eivät katsoneet sitä hyvällä. Yksi Jumalista oli päättänyt jatkaa olemassaolosaan maailman menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Se antoi susille kyvyn ymmärtää ja ajatella maailmaa ihmisen tavoin.

Sudet eivät huomanneet muutosta itsessään, vaan kuvittelivat kykeneensä aina kommunikoimaan yhtä selkeästi puhumalla ja ajattelemaan suunnitelmallisesti. Ne keksivät voivansa kulkea rosvon lailla, yön pimeydessä ja käydä ihmisten valtakuntaan tappamaan karjaa. Sudet onnistuivat tempauksessaan ja saivat ihmiset varpailleen. Kansa marssi yhdessä tuumin hallitsijoidensa eteen ja valittivat susien hyökkäyksistä elantonsa kimppuun. Jotkut jopa valehtelivat menettäneen lapsensa suden suuhun. Ludvigsenit määräsivät jokaisen suden tapettavaksi. Jokainen joka kykeni pistoolia tai jousta pitämään hyppysissään, oli osallistuttava susipeijaisiin.

Ihmisten onnistui tuhota saaren entiset kuninkaan ja kuningattaret lopullisesti tai ainakin niin he olivat luulleet. Vain kourallisen susia oli onnistunut pysymään piilossa, poissa ihmisten näkyviltä ja odottaneet pölyn laskeutumista. Ne kerääntyivät yhteen, palaten takaisin sinne missä elämä oli ollut helppoa ja kaunista. Heimokylän suuren kivimonumentin ympärillä, sudet ulvoivat suruaan tähtitaivaalle ja maata valaisevalle täysikuulle. Ne kutsuivat heimolaisten Jumalia avukseen..

Ja he myös vastasivat.