Jumalat

Oli vain olemassa tarinoita voimakkaista olennoista, jotka katsoivat pilvenhattaroiden päältä maailman menoa. Osallistuen aina toisinaan elollisten kohtaloihin. Ne tarinat saivat aivan uudenlaista pontta, uskonenergian yhdistyessä joksikin suuremmaksi. Tuosta suuresta määrää energiaa, syntyi erilaisia Jumalolentoja - kaikilla niillä oli oma tarkoituksensa. Yksi saattoi tuoda onnea, toinen hallitsi henkiä ja kolmas auttoi luontoa kasvamaan. Nämä olennot opettivat ihmisiä, tuoden aivan uusia näkökulmia maailmaan. Kannustaen myös heitä shamanismiin, jotta Jumalolennot säilyisivät ikuisesti opastamassa ja auttamassa. Muinaisaikoina elämä oli auvoisaa, kukaan ei ollut rikas tai köyhä - paha tai hyvä. Kaikki olivat samalla viivalla muiden kanssa, eikä elämä olisi voinut olla mielekkäämpää.

Oli kuitenkin odotettavissa, että maailma ja näkemykset siitä muuttuisivat. Uudet sukupolvet eivät jaksaneet kuunnella isovanhempiensa jorinoita Jumalolennoista, shamanismista tai riimuista. Ne olivat heidän mielestään epäuskottavia tarinoita. Surullisesti yksitellen Jumalolennot kuihtuivat, heidän energiansa koostui uskonvoimasta, joka kävi uhkaavasti hiipumaan. Ihmiset unohtivat samalla myös shamanismin ja riimukirjoitukset. Maailma jatkoi eteenpäin, unohtaen muinaisajat.

Jotenkin kourallisen Jumalolentoja onnistui säilyä. Yksi näistä oli Sanansaattaja, joka keksi mitä ovelimman suunnitelman, säilyttääkseen paikkansa henkimaailman ruhtinaana ja pysyäkseen voimissaan. Sanansaattaja oli seurannut ihmisten ja susien välistä sotaa keskenään. Valuttaen omaa energiaansa susiin, antaen niille ensin kyvyn ajatella ja kommunikoida keskenään, kuin ihminen konsanaan. Se auttoi vain hetkellisesti susia selviytymään ja Sanansaattajaa pysymään voimissaan. Sitä onnea ei kestänyt kauan, ihmisten onnistuessa miltein tuhoamaan sudet.

Sanansaattaja oli siis tavallisesta poiketen puututtava asiaan ja ilmestyttävä vähäisillä voimillaan susien eteen. Se ensin haukkui susia typeriksi eläimiksi, joihin hänen ei oli kannattanut tuhlata aikaansa. Kertoen myös antaneen susille kykynsä ajatella ihan turhaan. Jotain odottamatonta kuitenkin tapahtui, Sanansaattaja sai omasta luomuksestaan voimia. Kun sudet näkivät tämän Jumalolennon edessään, ne totta vie uskoivat omia silmiään. Uskonvoima toi menetettyä energiaa takaisin Jumalolentoon, kuin myös vähäisesti niihin muihin, joita oli vielä jäljellä Sanansaattajan lisäksi.

Sanansaattaja oli tyytyväinen, päättäen tehdä sopimuksen susien kanssa. Ne saisivat lisää voimia avukseen päihittää epäuskovaiset ihmiset, kunhan uskoivat Jumalolentoon ja uhrasivat sille esikoispentunsa. Sopimus lyötiin lukkoon ja Sanansaattajasta tuli voimakkain kaikista Jumalolennoista.

Oli kuitenkin eräs toinen Jumalolento, joka ei voinut katsoa sivusta jonkun toisen menestystä, olennon nimi oli Kuolonkorjaaja. Se oli kateellinen ja päätti kokeilla samaa temppua mitä Sanansaattaja oli käyttänyt. Olihan tuo hylännyt ihmiset samalla tavalla, kuin ihmiset olivat hylänneet Jumalolennot. Kuolonkorjaaja keräsi viimeisiä voimiaan, muuttaen raskaana olleiden ihmisnaisten syntymättömät lapset omikseen. Antaen näille synnynnäisen kyvyn ymmärtää riimukirjoitusta.

Näiden jälkeläisten kautta, Kuolonkorjaajan oli mahdollista selviytyä. Sekin sai tarvitsemaansa voimaa takaisin, nousten suurempaan asemaan muiden Jumalolentojen joukosta. Se oli nyt ruumiiden ruhtinas.. mutta Kuolonkorjaaja ei ollut tyytyväinen. Kateus toista kohtaan oli tehnyt siitä ahneen.. Se halusi enemmän.